lauantai 8. syyskuuta 2007

vierailu maaherran luona

Syyskuun neljäs päivä oli tiistai. Ilmassa kihisi jännitystä. Koulukuvauksen jälkeen alkoivat seurakuntakodilla viimeinen silaus ennen Mikkeliin lähtöä. Kolme autoa odotti lähtövalmiina; Seppo Sorrin, Helena "Tätsyn" ja Jaakon auto. Kielkallion parkkipaikalla syötiin evästä, jota Helena oli varannut mukaan. Kohta oltiinkin Mikkelin maakuntakirjastolla. Tuikkupaidat puhtaina odoteltiin kahviossa pääsyä saliin esiintymään. Ääntä lähti, kädet ja jalat heiluen esitettiin laulut "Husaarimarssi" "Prinsessa ja prinssi" sekä "Syötävän suloinen". Viimeksimainittu oli sivistystoimentarkastaja Kari Lehtolan mielestä se paras ja hauskin.
Seuraavaksi oli vuorossa Lääninhallituksen talo ja maaherra Pirjo Alakapeen vastaanotto. Ruokatarjonta oli ruhtinaallisen hyvää ja paikkakin hienointa laatua. Melko hyvin osasimme käyttäytyä. Yksi juomapikari kylläkin särkyi. Siinä tulivat ilmeisesti ne onnea tuottavat sirpaleet.
Maaherra osasi ottaa Tuikut vastaan hyvin sydämellisesti. Hän esitteli huoneet ja kysymyksiä sai tehdä. Mielenkiintoisin esine taisi olla vanha rahakirstu, josta lääninhallitus aikoinaan jakeli rahaa erilaisiin tärkeisiin tarpeisiin. Tyhjä näytti olevan.
Laulut kajahtivat talon keltaisessa salissa. Aplodeista päätellen taisimme päästä huippusuoritukseen. Saimme lopuksi poseerata yhteiskuvassa maaherran kanssa.
Mukavat muistot jäivät kaikille päällimmäisenä mieleen. Mentäis varmaan toistekin.

1 kommentti:

Heidi kirjoitti...

Onnea ja pitkää ikää uudelle blogille - toivottavasti täällä alkaa vipinä käydä, kunhan vauhtiin päästään!

Terveisin,
Tuikkublogin virtuaalinen kummitäti
Heidi