torstai 29. tammikuuta 2009

Mihinkään ei lähdetä ...

Ellei samalla kertaa käydä uimassa. Näin on kuoro päättänyt. Lähteminen otettiin riemulla vastaan. Joukkommekin kasvoi kahdella jäsenellä ja sehän on vain hyvä asia. Tervetuloa joukkoomme Maria ja Iida. Lisääkin mahtuu mukaan!
Monet yksityiset ja yhteisöt ovat kartuttaneet tiliämme. Syntymäpäiväni tiimoilta Rönkönvaara - Lapinlahden suunnalta saimme mukavan summan. Viime vuoden puolella kassaamme ovat kartuttaneet Lions Club Savonranta ja Savonrannan 4H-yhdistys. Laulutapahtumien yhteydessä on kahvikassaan kilahtanut kolikoita ja satanut seteleitä ja kolehtihaaviin samoin. Näistä lausumme kauniit kiitokset kaikille. Nyt sitten pääsemme yhdessä nauttimaan mukavasta päivästä teatteriin, ravintolaan ja uimahalliin. Vanhemmat ovat myös tervetulleita mukaan. Odottelen ilmoittautumisia.

Terveisin Jaakko

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Tammikuinen tervehdys

Tuikkutiedote N:o 1/09

Heippa kaikille ja Hyvää Tätä Vuotta 2009
Harjoitukset jatkuvat entiseen tapaan keskiviikkoisin klo 13.45. Kirkollisiin ilmoituksiin sitä ei joka kerta laiteta näkyviin kustannussyistä.
Nyt on vielä hyvä mahdollisuus uusien laulajien tulla mukaan laulamaan.
Kesken harjoituskauden se on hiukan ongelmallista, mutta sekin onnistuu.
Seuraava tärkeä etappi on kynttilänpäivä, joka on Tuikkujen nimipäivä. Silloin laulamme juuri nyt harjoituksen alla olevia Simojoen messulauluja. Kolehti kerätään Tuikuille, joten mahdollisimman runsas mukanaolo on hyvin toivottavaa.
Hiihtolomalla 25. 2. ei ole harjoituksia. MUTTA olisimmeko silloin valmiit lähtemään Savonlinnan teatteriin? Siellä menee Astrid Lindgrenin musiikkinäytelmä ”Katto-Kassinen” Näytös alkaa klo 13. Tuikkujen kassassa on sen verran reilusti varoja, että matkat ja pääsyliput saadaan sieltä. Jotta kaikki voidaan varata hyvissä ajoin, pyydän ilmoittautumisia mahdollisimman pian.

Yhteystiedot:

op.jaakko(at)kyyhkynetti.fi
jaakko.jakkula(at)evl.fi
050 4993988
044 7550157 työpuhelin


Lauluiloa t. Jaakko

torstai 8. tammikuuta 2009

Hyvää Uutta Vuotta

Vuosi vaihtui ja nyt opetellaan kirjoittamaan 2009. Minulla vaihtui vuosikymmen ja minä opettelen ajattelemaan että 60 vee. (voi kauhia) En unohtanut Tuikkuja juhlahumussa. Itse asiassa juhlia ei ollutkaan, oli vain virsiseurat. Siinä yhteydessä tuli Tuikkujen tilille onnittelurahaa Rönkönvaarasta. Kiitos! Mutta kesällä on tarkoitus juhlia. Lauantaina 25. heinäkuuta kutsun KAIKEN MAAILMAN TUIKUT , siis kaikki nykyiset ja entiset, kotiini Kerimäen Luotojärvelle. Haluan vain parhaita lahjoja. Se tarkoittaa sitä että olet mukana. Ei mitään muuta!

Kevätkauden toiminta alkaa keskiviikkona 14. tammikuuta klo 13.45. Aluksi on tähtäimessä Tuikkujen nimipäivä eli kynttilänpäivä. Se on helmikuun 8. päivä. Laulamme jumalanpalveluksessa, joka pidetään seurakuntakodilla ja alkaa klo 10. Sen jälkeen on tarjoilua.

Toivon iloita lauumieltä ja innokkaita uusia laulajia nykyisten lisäksi.

terveisin Jaakko