sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Se kynttilänpäivä

Tänään se sitten oli. Kuinka paljon lienee Tuikkujen "syytä" että seurakuntakotiin tuli harvinaisen paljon sanankuulijoita. Ainakin yhden tiedän, joka ei olisi tullut mutta tuli. kun kuuli että Tuikut tulevat laulamaan.
Kamera olisi pitänyt olla mukana. Nin oli mainioita tilanteita: kaikilla seurakuntalaisilla tuohus tai tuikku kädessä palamassa, kuorolaiset eturivissä, ja viimein kaikki vietiin yhdeksi isoksi tuleksi eteen pöydälle. Laulu "Kynttilän sydän" kajahti itse keksityn koreografian siivittämänä. Pienimmät Tuikut keräsivät kolehdin tosi tarmokkaasti.
Helena hemmotteli meitä herkuillaan ja Tuikkujen laulu raikui vielä lopuksi.

Päivärinne ja Koivula ovat kohteita, joissa kohta pitäisi käydä luikauttamassa. Talkookyytiä taas kyselen, josko joku vanhemmista olisi halukas kyyditsemään.

Oli mukava päivä ja toivottavasti jatkoa seuraa.
t. Jaakko

Ei kommentteja: